Ja miten taistelu vihdoin päättyi…

Ja miten taistelu vihdoin päättyi…

posted in: Yrittäjyys | 6
Jaa sivuShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestTweet about this on TwitterShare on Facebook

 

Viime aikoina olen purskahdellut itkuun ilman ennakkovaroitusta. Auton ratissa. Kodinhoitohuoneessa. Töitä tehdessä. Syynä ei ole loppuunpalaminen, vaan pakahduttava kiitollisuus. Helpotus. Onnellisuus.

 

Se tulee luokseni aaltoina.

 

Enkä voi olla kertomatta siitä enää.

 

Viimeisten kuukausien tunteeni voisi olla verrattavissa lottovoittajan tai miss suomen hämmästyneeseen ja epäuskoiseen onnentunteeseen. (Voit kuvitella ilmeeni.) Olen ensinnäkin suunnattoman kiitollinen monelle itsestään selvistä asioista. Siitä, että auton bensatankki on täynnä. Jääkaapissa on ruokaa. Tilillä on rahaa. Yritykseni tilillä on rahaa. Siitä, että pystyin ostamaan lapsille kesäkengät. Siitä, että voin hengittää rauhallisesti ja rentoutua ilman jatkuvaa huolta taloudesta…

 

Mutta kaikista eniten olen kiitollinen siitä, että minulla on terveyteni ja perheeni. Että mieheni on yhä kanssani. Että yrityksen tilillä on rahaa niin paljon, että minun ei tarvitse sitä tarkistella laskuja maksaessani.

 

Mikään näistä ei nimittäin viime vuosina ole ollut itsestään selvää. Viimeiset noin 3 vuotta olen tehnyt jatkuvaa kehitystyötä. Kehittänyt palveluitani ja osaamistani, rakentanut digitaalisia tuotteita. Tehnyt töitä hulluna aamusta iltaan, vaihtaen välillä työkuvaa yrittäjästä äidiksi. Välillä onnistuen ja välillä epäonnistuen, mutta aina hyvin pienellä palkalla. Sillä kehitystyöstähän ei kukaan vielä maksa.

 

Näiden vuosien aikana on ollut monta hetkeä, jolloin kaikki on ollut lopussa. Bensatankki tyhjenemässä. Jääkaappi tyhjenemässä. Tili tyhjenemässä. Yrityksen tili tyhjenemässä. Monesti tuntui siltä, että tämä oli nyt tässä. Että joudun lopettamaan tähän. Mutta tekemään mitä..? Koska en keksinyt vastausta tähän kysymykseen, löysin aina tien ulos. Uuden tulonlähteen, lainan, työpuristuksen riemuvoiton… jotenkin aina selvisin eteenpäin. Jatkoin taistelua.

 

Muutama vuosi sitten kerroin silloiselle Business Coachilleni, että olen taistelumoodissa. Tiesin, että olen puskemassa itseäni loppuun. Roikuin reunalla juuri ja juuri putoamatta kuiluun. Kerroin hänen pudistelevalle päälleen, vastalausetta sanovalle ilmeelleen, että minulla ei ole aikomustakaan luovuttaa. En aio hidastaa tahtia, ennen kuin saan tulosta.

 

Kun saan talouden kuntoon. Sitten sulkeudun johonkin itkemään päiväksi. Sitä ennen en romahda.

 

Noh, sitä en vielä tehnyt ja ehkä siksi kyyneleet nyt puskevat ulos yllättävissä paikoissa. Sillä nyt taistelu on ohi. Sota on ohi. Ja tulin sieltä voittajana.

 

Nyt en enää pelkää, mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan. Maksan itselleni palkkaa joka kuukausi. Voin olla varma siitä, että vaikka makaisin kuukauden sängyssä, saisin palkkaa vielä seuraavassakin kuussa. Olen onnistunut rakentamaan bisnesmallin, jossa olen itse turvannut toimintani. Ja jossa ansainta ei ole kiinni tekemistäni työtunneista.

 

Nyt olen vihdoin ylämäessä. Varmassa, seesteisessä vapaalennossa kohti unelmiani.

 

Silti, vielä nykyäänkin katson kaupan kassalla jännityksellä, tuleeko korttiautomaattiin teksti ”Hyväksytty” vai ”Hylätty”. Vanhasta tottumuksesta.

 

Olen miettinyt paljon, voiko rahaa hehkuttaa. En ole maininnut siitä kavereilleni Facebookissa. Ehkä moni luuli minun olleen taloudellisesti menestynyt jo vuosia. Olen viime vuosina menestynyt digimarkkinoinnissa, saanut näkyvyyttä, rakentanut brändiä ja yleisöä. Olen kehittynyt henkisesti ja päässyt yli monesta harhaluulosta koskien yrittämistä.

 

Olen luottanut omaan visiooni ja uskonut lujasti siihen, että kaikki kova työni tuo vielä tulosta.

 

Ja tänä vuonna se tuo. Tämän tilikauden aikana tulen moninkertaistamaan tulokseni ja tekemään liikevaihdon, jonkalaiseen moni yksinyrittäjä ei ilman työntekijöitä yllä.

 

Nyt voisin päästää irti hetkeksi ja muistella, kuka olin ennen tätä kaikkea. Konditionaali siksi, että en ole vielä ihan valmis päästämään irti. Vielä haluan saada alulle muutaman idean.

 

Sanomattakin on selvää, että tämä taistelu on muuttanut minua. Olen tappanut itsestäni kodin rakentajan. Kärsivällisyyteni ei riitä käsitöihin. Sisustuksen ulkoistaisin mielelläni eikä pihan suunnitteluun riitä mielenkiinto. Olen ollut tästä hieman surullinen, sillä nämä asiat tekivät minut aikoinaan onnelliseksi.

 

Nyt tulen onnelliseksi hyvin pienistä asioista. Tai suurista, miten sen nyt ottaa. Tulen onnelliseksi siitä, että voin tehdä suuria päätöksiä riippumattomasti, seurata omaa intuitiotani ja elää vapaasti yrittäjänä. Tulen onnelliseksi, kun huomaan, miten hyvin lapseni tuntevat minut. Tietävät, milloin äiti tarvitsee halin. Tai suklaata.

 

Mieleni on tällä hetkellä täynnä kaihoa, onnea ja kiitollisuutta. Ja intoa tulevasta. Edessä on vielä suuria muutoksia, niin bisneksessä kuin perheeni elämässä. Niistä lisää myöhemmin.

Comments

comments

6 Responses

  1. MarkeKoo
    | Vastaa

    Niin kannustava ja koskettava stoori. Hyvä Anja. Olet ablodit ansainnut! Tap tap!! Sinä todellakin olet muuttunut ja rohkaistunut ja ’itsevarmistunut’ monella tasolla siitä vuodesta 2009, jolloin tavattiin Assan viereisessä raflassa. Kai se oli 2009…voiko siitä olla jo niin kauan?

    • Anja Kadziolka
      | Vastaa

      Kiitos Marke, kyllä, paljon on tapahtunut vuoden 2009 jälkeen…

  2. Todella hienosti tsempattu! Ja inspiroivaa lukea että nyt menee hyvin. Aika jännnää muuten miten meillä on vaikeaa puhua rahasta. Ei saisi kerskailla mutta toisaalta jos ei pysty hallitsemaan menojaan niin sitä paheksutaan. Itse haluasin perehtya vähän enemmän tähän, olisi aika kiinnostavaa 🙂

    Odotan innolla mitä seuraavaksi tule luomaan!

    Terkuin,
    Carina

    • Anja Kadziolka
      | Vastaa

      Kiitos kommentista Carina 🙂 ehkä meidän pitäisi alkaa puhua rahasta, se ei näin yrittäjänä tunnu niin brutaalilta, kuin ehkä niistä, joille kuukausipalkka on itsestään selvyys. Yrittäjänä tienattu raha on kuin metsästä itse metsästetty ruoka. Sitä arvostaa enemmän. 😉

  3. Pilvi
    | Vastaa

    Kiitos tästä! Niinkuin varmaan tiedätkin/rivien välistä päätellyt niin täällä todellakin mennään vielä siinä taistelumoodissa ja mietitään miten yrityksen tililtä maksettaisiin ne yrityksen laskut edes. Tämä kirjoitus tsemppasi ja antaa uskoa että jonain päivänä vielä pääsen tuohon samaan onnelliseen tilanteeseen ettei tarvi joka kerta miettiä riittääkö rahat.

    Upeaa Anja! <3

    • Anja Kadziolka
      | Vastaa

      Kiitos Pilvi, ja tsemppiä… <3

Leave a Reply

Laske myös tämä: *