Mitä teet, kun yritys polkee paikoillaan?

Mitä teet, kun yritys polkee paikoillaan?

posted in: Strategia | 0
Jaa sivuShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestTweet about this on TwitterShare on Facebook

 

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että yrityksesi polkee paikoillaan, innostuksesi on hukassa etkä oikein saa itsestäsi irti muuta kuin mitä arjessa on pakko? Silloin päivät voivat tuntua suorittamiselta ja ajatukset harhailevat asiasta toiseen. Silloin yrityksesi toiminnan fokus on kateissa.

 

Vuoden 2013 keväällä olin itse tässä tilanteessa. En nähnyt mihin suuntaan yritystäni pitäisi viedä, en osannut tehdä valintoja. Olin liian kiinni siinä, mitä olin alun perin ajatellut yrityksessäni tekeväni. Ajatus Mamaonbis-konseptista oli vasta epäselvä ja jäsentymätön kaikkien muiden ideoiden ja ajatusten seassa.

 

Meillä yrittäjillä on usein liikaa ideoita, joihin voisimme tarttua ja niiden kesken valitseminen on vaikeaa.

 

Kun yrityksestään tarjoaa vähän sitä sun tätä ja ihan kenelle vain, resurssit menevät hukkaan. Meillä yrittäjillä on usein liikaa ideoita, joihin voisimme tarttua ja niiden kesken valitseminen on vaikeaa. Olemme oman alamme asiantuntijoita ja voisimme tarjota apuamme niin monelle! Jos fokuksesi on hukassa, on aika pitää strategiapalaveri.

 

strategiaAloita alusta ja mieti strategia uusiksi

 

Strategiapalaverissa otan itse esiin ison, tyhjän paperin ja alan piirtää siihen mindmappia kaikesta siitä, mitä tällä hetkellä yrityksessäni teen. Yhdistelen pallukoita ja piirtelen nuolia ja kirjoitan ajatuksia ylös. Jokaisella on varmasti oma tapansa tehdä tämä, listan kirjoittaminenkin helpottaa. Itse ra-kas-tan käyttää isoa paperia. Ajatus siitä, että edessäni on tyhjä kanvaasi, jonka voin muokata juuri sellaiseksi kuin haluan, saa minut kihisemään innosta.

 

Kun sitten saan kokonaisuuden piirrettyä, istun pitkään tuijottamassa sitä ja mietin, mihin suuntaan haluan sitä muuttaa. Miten kaikki nämä asiat liittyvät toisiinsa ja mitä tavoittelen? Mitä haluan todella tulevaisuudessa tehdä? Mistä raha oikeasti tulee? Mistä aloitan? Mihin olen matkalla? Mitä ideoitani alan edistää nyt, ja mitä myöhemmin?

 

Ja minkä osion voisi ruksata kokonaan pois?

 

Yksi tärkeimmistä asioista strategiapalaverissa on päättää, mitä EI tehdä!

 

Jos joskus on niin vaikean kysymyksen edessä, että itse ei keksi vastausta, helpottaa, kun kuvittelee neuvovansa toista. Jos joku ystäväsi olisi samassa tilanteessa, mitä neuvoisit hänelle? Toimi omana mentorinasi. Kirjoita neuvot paperille ja lue ne myöhemmin omana itsenäsi. Jos et pysty tähän yksin, ota puhelin käteen ja soita jollekin. Hanki mentori tai juttele yrittäjäystävän kanssa, tai muodosta yrittäjäystävien kanssa porukka, jossa ruoditte toistenne ideoita!

 

Kun puhut ongelmasi toiselle, voi vastaus tuntuakin itsestään selvältä.

 

Mutta jos ahaa-elämys ei sittenkään vielä tule, anna sille aikaa. Kun aloitat miettimisen nyt, alitajuntasi jatkaa työtä yöllä ja kun teet muita tehtäviä. Odota rauhassa, oivallus voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Ruoki alitajuntaasi lukemalla muiden yrittäjien kertomuksia ja näkemyksiä.

 

Lopulta sinun on tehtävä päätös suuntaan tai toiseen. Tärkeintä on, että sydämesi on siinä mukana.

 

i

i
photo credit: Elena Kalis via photopin cc
photo credit: adamscarroll via photopin cc

Comments

comments

Leave a Reply

Laske myös tämä: *