Talleta omaa aikaa, älä nosta lainaa

Talleta omaa aikaa, älä nosta lainaa

posted in: Mamaonbis | 0
Jaa sivuShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestTweet about this on TwitterShare on Facebook

 

Okei, tunnustan. Pudotin pallon. Olin poissa. Jätin teidät… Sniff. Anteeksi.

 

Mutta nyt olen palannut. Alkuperäinen tarkoitukseni Mamaonbis-blogissa on ollut auttaa yrittäjä-äitejä (kuten minä) selviämään arjen myllerryksestä, löytämään keinoja menestyä, vaikka pienet lapset ovatkin kainalossa, koti ja elämä kaaoksessa, itse kroonisesti väsynyt ja yritys alkutekijöissään. Tästä jatkan nyt.

 

Olen nimittäin ehkä oppinut jotain.

 

Yritykseni täytti juuri kahdeksan vuotta. Se on siis puolitoista vuotta vanhempi kuin vanhempi lapseni, joka on puolitoista vuotta vanhempi kuin nuorempi lapseni, joka oli puolitoista vuotias, kun jatkoin yritystoimintaa äitiyslomien jälkeen vuonna 2012. Siitä puolentoista vuoden kuluttua perustin Bisneskoulun Mamaonbisin siiven alle, josta puolentoista vuoden kuluttua Bisneskoulu muutti omalle sivustolleen.

 

Puolitoista vuotta tuntuu olevan minulle merkittävä ajanjakso.

 

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana olen ollut copywriter, sisällöntuottaja, digistrategi, mentori ja kouluttaja. Ja tietysti äiti. Olen järjestänyt tapahtumia, live- ja verkkokursseja, pitänyt verkkokauppaa, brändännyt, tuottanut kasapäin sisältöä verkkoon ja lopulta: kehittänyt digitaalisia palveluita ja saanut niitä myytyä.

 

Olen samalla kehittänyt itseäni, ajanhallintaa ja fyysistä kuntoani. Olen etsinyt apua järjestyksen saamiseen rutiineista, tavoitteiden purkamisesta ja priorisoinnista, ja löytänytkin, mutta suurin ja paras päätös oli keskittyminen. Toiminnan tiukka rajaaminen siihen, missä itse on parhaimmillaan. Kuten viimeksi kirjoitin.

 

Olen siis tehnyt monenlaista, ja välillä vähän liikaakin. Juuri nyt tunnen itseni irralliseksi. Leijun jossain menneen ja tulevan välimaastossa. Nyt tuleva siirtymä on isoin, mitä olen koskaan tehnyt. Siis ajatuksen tasolla.

 

Vaikka kaikilla on tiedossa, että työtä pitää tauottaa, itselle pitää ottaa aikaa, niin emme sitä tee. Puskemme eteenpäin ja odotamme sitä täydellistä hetkeä, kun meillä oikeasti on varaa hengähtää. Sitten kun saadaan ensin asioita vähän eteenpäin. Ja vielä vähän. Ja sittenkin vielä. Tätä on sisu.

 

Mutta mistä tietää, milloin lopettaa? Missä menee raja sisun ja vahingollisen itsepäisyyden välillä?

 

Itselläni on ollut käynnissä neljän kuukauden loppurutistus. Tai alkurutistus. Miten sen nyt ottaa. Bisneskoulu on hyvässä vauhdissa. Neljässä kuukaudessa olen kasvattanut yleisöä, saanut kurssilaisia ja näkyvyyttä verkon ulkopuolellakin Helsingin Yrittäjien Digiopiston yhteistyökumppanina. Vaikka moni unelma on jo toteutunut, pääni on tulvillaan uusia.

 

Nyt onnistuttuani, yhden etapin saavutettuani, on tarve pysähtyä hetkeksi. Ja kuten pelkäsin, se ei ole helppoa. Kun on vuosia puskenut eteenpäin, vasta hidastaminen tuo esiin sen, mitä vuosien varrella on harteille kertynyt.

 

Olen oppinut, että taloudellisessa paineessa on vaikea pysähtyä ja rentoutua. En sano, että se olisi mahdotonta tai että sitä ei pitäisi tehdä, sanon vain, että se on suunnattoman vaikeaa. Erityisesti jos luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Mutta olen myös oppinut, että kun taloudellinen paine on ohi, takaisinmaksun aika tulee varmasti.

 

Taisteluasemissa jaksaa usein ihmeitä, mutta kun sota on ohi, alkaa toisenlainen taistelu.

 

Missä tilanteessa itse oletkin, mieti, otatko riittävästi aikaa itsellesi? Jaksat varmasti juuri nyt, mutta entä tulevaisuudessa? Ajattele asiaa niin, että kuormitus on kumulatiivista, joskus se pitää levätä pois, joten jos teet sitä nyt vähän kerrallaan, se on kuin pistäisit rahaa pankkiin.

 

Jos nyt et ota omaa aikaa ja vain lisäät kuormitusta, on se kuin nostaisit lainaa pankista vähän lisää ja lisää koko ajan. Ja se laina: se pitää maksaa jonain päivänä takaisin.

 

 

 

Comments

comments

Leave a Reply

Laske myös tämä: *