Jaa sivuShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestTweet about this on TwitterShare on Facebook

Hei, kiva kun löysit tänne ja haluat tutustua minuun! Olen Anja Kadziolka, yrittäjä ja kahden pienen lapsen äiti. Perustin yritykseni Vapaa Markkinointi Oy:n vuoden 2008 maaliskuussa. Opiskelin tuolloin johtamista ja yrittämistä Haaga-Helian amk:ssa copywriterin työn ohessa, iltaisin. Samana vuonna kun valmistuin, vuonna 2009, saimme ensimmäisen lapsemme ja talomme valmistui. Toinen vauva tuli 1,5 vuotta ensimmäisen perässä.

 

Vuonna 2012 olen päässyt käynnistämään yritystoimintaani kolmatta kertaa kolmen vuoden yövalvomisten ja kahden lyhyeksi jääneen yrittämisjakson jälkeen. Silloin aloin kirjoittaa Sekuntielämää-blogia Mamaonbis-nimimerkillä, ajatellen, että en koskaan kerro kuka nimimerkin takana on. Toisin kävi. Vuoden 2013 keväällä julkaisin nimeni blogissa ja syksyllä perustin Mamaonbis-yhteisön.

 

En ole superihminen, ja siksi olenkin joutunut tekemään paljon töitä päästäkseni eteenpäin. Pienten lasten äideille on tuttua yövalvomiset ja sairaspäivät, jolloin töitä ei pääse tekemään. Kaikki tämä vaikuttaa yrityksen menestymiseen. Ajanhallinta on aina haasteellista. Moni kuvittelee, että yrittäjän itsekuri tarkoittaa sitä, että töitä pitää jaksaa puskea yötä päivää. Todellisuudessa itsekuria vaadittaisiin siihen, että välillä työt pitäisi jättää syrjään, vaikka kuinka suuri draivi olisi päällä.

 

Unelmani on, että mamaonbis-sivuston avulla yhä useampi voisi toteuttaa omaa unelmaansa niin, että elämä olisi tasapainossa. Tasapainossa niin, että raha tulisi riittävästi kohtuullisella työmäärällä ja muullekin elämälle jäisi aikaa. Toivon, että pystyn omalla työlläni auttamaan yrittäjiä tekemään lisää rahaa ja saamaan myös kallisarvoista vapaa-aikaa!

 

Siksi perustin Bisneskoulun, jossa autan yrittäjiä muodostamaan punaisen langan digimarkkinointiinsa.

 

Yrittämisessä parasta on vapaus tavoitella omia unelmiaan, koetella omia rajojaan ja samalla oppia valtavasti uutta itsestään ja maailmasta. Huippuhetkiä ovat ne, kun saa palautetta siitä, miten on pystynyt omalla panoksellaan vaikuttamaan positiivisesti toisen elämään. Sillä sitähän yrittäjä pohjimmiltaan haluaa: auttaa muita ja tienata sillä elantonsa.

 

Tervetuloa mukaan yhteisöön, tapahtumiin ja kursseille. Ja toteuttamaan unelmiasi!

 

Anja Kadziolka

anja(at)mamaonbis.fi