Ainoa suunta on eteenpäin!

Ainoa suunta on eteenpäin!

posted in: Mamaonbis | 4

 

Suoraan sanoen minulle tuli haastattelussa sellainen olo, että motivaatiosi ei ihan ole kohdallaan…” Kuuntelen puhelimessa haastattelijan selitystä. On kesä ja tili on tyhjänä. Olen rahatilanteesta hädissäni käynyt työhaastattelussa.

 

Kuuntelen vastausta hymyillen. Tiesin sen, en ollut pystynyt peittämään sitä. Tunnen oloni voitonriemuiseksi ja varmaksi. Innostus ja ilo kihelmöivät vatsanpohjassani. Totta, motivaationi ei olisi ollut kohdallaan. Ajatus sitovasta toimistotyöstä oli saanut minut huonovointiseksi. Onnittelen haastattelijaa lähes hihkuen oikeasta havainnosta ja palaan töihin täynnä uutta intoa ja päättäväisyyttä. Olen varma, että selviän tästäkin.

 

 ”If you’re going through hell, keep going.” Winston Churchill

 

Uuden energiani voimin puristan itsestäni ennätysajassa (muutamassa viikossa) uuden liiketoimintasuunnitelman, hankin rahoituksen ja löydän (mahtavat!) yhteistyökumppanit, kuten monitaiturigraafikko Milla Kissaniitty, joka on tiukassa aikataulussa suunnitellut täydellisen Mamaonbis-logon ja auttoi näiden sivujen tekemisessä. Nyt on vuorossa se, mistä olen jo toistakymmentä vuotta haaveillut.

 

Ihan uudenlainen kalenteri — kaunis JA hyödyllinen!

 

Mamaonbis Planneria ideoimassa kanssani on useampi äiti, joista osalla ei (vielä) ole yritystä. Mamaonbis Plannerista on tulossa kaunis, toimiva ja suorastaan vastustamaton työkirja+kalenteri elämän organisointiin ja unelmien tavoitteluun! Vastustamaton se on siksi, että se houkuttelee täyttämään tyhjiä kohtia ja miettimään sitä, mikä oikeastaan on kaiken toiminnan punainen lanka. Mistä minä unelmoin?

 

Jos olet seurannut Sekuntielämää-blogiani, tiedät, mitä tarkoitan kaaoksella. Tai jos itselläsi on pienet lapset sekä kohtalaisen uusi yritys, tiedät, minkälaista elämä voi olla. Totuus on, että ruuhkavuosien keskellä vain suunnitelmallisuus voi pelastaa kaaokselta. Planneri ei kilpaile sähköisten kalenterien kanssa, vaan auttaa hahmottamaan ”ison kuvan”, eli sen, mitä on kaiken tämän tohotuksen takana. Se vakuuttaa meille päivästä toiseen, että kaikella mitä teemme, on jokin päämäärä!

 

Olen itse nyt Mamaonbis Plannerista niin tohkeissani, että tuskin pysyn nahoissani. En malta odottaa, että se tulisi painosta. Olen saanut myös muutaman ystäväni villiintymään siitä. Mamaonbis Planner ohjaa unelmien visioinnista käytännön päiväkohtaisiin tehtäviin, jotka johtavat vääjäämättä unelmien toteutumiseen!

 

Tulossa motivointia, koulutusta ja tapahtumia!

 

Mamaonbis ei ole kuitenkaan ”vain” Mamaonbis Planner, vaan paljon paljon muuta. Yhteisön jäsenenä saat jatkuvaa motivointia siihen, miten jaksat, pystyt, osaat ja menestyt. Jatkossa etsin lisää huippuyhteistyökumppaneita, joiden kanssa järjestän niin koulutuksia kuin tapahtumia. Tapahtumia, joissa on huomioitu nimenomaan sinun tarpeesi yrittäjä-äitinä, joka tarkoittaa sitä, että yhdessä tapahtumassa pääset esille, verkostoitua, opit uutta ja (mikä tärkeintä) tulet hemmotelluksi!

 

Tällä viikolla tarjoan uuden blogauksen joka päivä: työn organisoinnista, jaksamisesta, yrityksen markkinoinnin suunnittelusta ja luovuuden voimasta. Siitä eteenpäin julkaisen uuden artikkelin joka maanantai, keskiviikko ja perjantai. Pysy mukana 🙂

 

Toivon, että liityt mukaan Mamaonbis-yhteisöön, oli sinulla sitten yritys tai lapset vasta haaveissa. Mamaonbis on nimestä huolimatta myös sukupuolineutraali, joten jos nimi ei sinua häiritse ja haluat mukaan, niin siitä vaan. Mukaan pääset liittymällä täysin ilmaiselle sähköpostilistalle!

 

 

Comments

comments

4 Responses

  1. Annukka
    | Vastaa

    Onnea uudelle blogille ja kaikille uusille kujeille, Anja! Odotan innolla tulevia postauksiasi 🙂

    • Anja Kadziolka
      | Vastaa

      Kiitos Annukka 🙂

  2. Tarja Sinervo
    | Vastaa

    Onnea Anja! Vaikuttaa aivan huisin hienolta liikeidealta. Tällaisia yhteisöjä ja yrittäjähenkeä tarvitaan näinä aikoina erityisesti. Kaikkea hyvää, menestystä ja inspiraatioita 🙂

    • Anja Kadziolka
      | Vastaa

      Kiitos Tassu 🙂

Leave a Reply

Laske myös tämä: *