Elämäni 10 huikeaa vuotta yrittäjänä

Elämäni 10 huikeaa vuotta yrittäjänä

posted in: Mamaonbis | 0

 

Pian (13.3.) tulee 10 vuotta siitä, kun perustin yrityksen. Juuri näihin aikoihin, 10 vuotta sitten, olin irtaantumassa silloisesta työpaikastani. Ahh, siitä tuntuu olevan jo niin pitkä aika…

 

Yrittäjyys muutti täysin sen, miten katson elämää. Maailmaa. Yhteiskuntaa. Silloin luulin, että minulla oli realistinen kuva siitä, mihin olen ryhtymässä. Mutta todellisuudessa minulla ei ollut aavistustakaan.

 

Kun perustin yrityksen… mmm…

 

Yhtäkkiä olin vapaa. Vapaa suunnittelemaan oman aikatauluni, oman elämäni, niin kuin parhaaksi näen. Ei enää yhdeksästä viiteen. Ei organisaatiodraamaa. Ei yhtä ainutta epätoivon päivää tunkkaisella toimistolla!

 

Ensimmäinen vuosi oli fiilistelyä. Leikkimistä. Aloittelijan innolla ryntäilyä. Uuteen maailmaan tutustumista. Etsin alihankintatöitä, kumppaneita, asiakkaita. Mitä vain tekemistä. Millä vain hinnalla…

 

Tiedätkö sen tunteen, kun menet uuteen maahan? Kun kaikki on uutta. Näet innoissasi vain ne asiat, jotka ensin pomppaavat silmille. Välkkyvät valot. Opasteet. Turistirysät.

 

Ensimmäisen vuoden yrittäjänä olin turisti. Kuten kaikki muutkin. Tutustuen uuteen maailmaan kuin Liisa. Ihmetellen kaikkea, etsien omaa paikkaani. Omaa visiotani. Käynnistin asioita innosta puhkuen.

 

Ja sitten tapahtui jotain. Heh, siis jotain ihanaa.

 

Tulin raskaaksi. Ja pian taas uudestaan. Ja yhtäkkiä kolme vuotta oli hurahtanut ohi.

 

Humps.

 

Tiedätkö sen tunteen, kun menet siihen toiseen maahan uudestaan? Siihen, jonka näit jo kerran. Ja nyt näetkin jotain mitä ensimmäisellä kerralla et huomannut. Näet turistirysien ohi. Huomaat yksityiskohtia, jotain ihan uutta.

 

Niin kävi minulle. Eikä vuosi ollut enää 2008, vaan 2012.

 

Aloin vähitellen ymmärtää, mitä haluan. Ja mitä en halua.

 

Vuonna 2012 perustin ensimmäisen blogini ”Sekuntielämää” nimimerkillä ”Mamaonbis”. Se oli vitsi mieheni kanssa, joka on puolalainen. Olin puolaksi ”mama” ja englanniksi ”on business”. Ja suomalaisittain yhdistelmä kääntyi Mamaonbisiksi.

 

En halunnut sensuroida tekstiäni siksi, että joku tietäisi kuka sitä kirjoittaa. Joten en paljastanut kuka Mamaonbis oli. Mutta en myöskään markkinoinut blogiani kenellekään.

 

Asetin päättäväisen tavoitteen. Halusin palavasti löytää keinoja siihen, miten ainaisesta kiireestä pääsee eroon. Miten lasten hetiaikataulun kanssa pystyisi elämään. Miten elämästä saisi helpompaa.

 

Ja miten bisneksen voisi käynnistää nopeasti uudestaan kahden vaippahepun kanssa – yksi vauva kummassakin kainalossa…

 

Kirjoittaminen oli keinoni purkaa päivien vilskettä mielestäni.

 

Vuoden 2013 keväällä alkoi valvomisen aiheuttama usva poistua mielestäni. Oli kuin olisin herännyt pitkästä unesta. Silloin paljastin, kuka olen nimimerkin takana. Syksyllä 2013 tajusin yhtäkkiä olevani taas järjissäni. Silloin perustin Mamaonbis-blogin.

 

Ja nyt, vuonna 2018 olen päässyt siihen tavoitteeseen, jonka asetin vuonna 2012. Olen saanut yritykseni menestymään, vähentänyt stressiä, tasannut tuloja ja löytänyt keinoja arjen hallintaan.

 

Noh, ainakin niin pitkälle kuin se on mahdollista…

 

Lasten kanssa täysin seesteistä elämää on turha odottaa. Mutta olen onnistunut rakentamaan yritykseni niin, että se sallii hetkelliset kaaokset ja joustaa sekuntielämän mukana. Ja antaa minulle aikaa toipua.

 

Ja toipuminen onkin se, mitä viimeisen noin vuoden ajan olen tehnyt. Jos jossain vaiheessa taistelua päätinkin unohtaa itseni, niin nyt olen tehnyt töitä sen eteen, että muistaisin itseni taas.

 

Mikä sitten on se ratkaisu, jonka löysin elämääni helpottamaan..? Joskus ajattelin, että elämän voi saada järjestykseen aikatauluttamalla sitä tehokkaammin. Nyt tiedän paremmin. On kaksi juttua, jotka nousevat kaiken muiden ylitse.

 

#1: Digibisnes.

 

Yksi tärkeimmistä ratkaisuista on ollut digibisnekseen siirtyminen, jonka tein 2015 kun perustin Bisneskoulun. Digibisnes antaa minulle vapauden tehdä töitä missä ja milloin vain. Ei palavereja. Ei puheluita. Minun ei tarvitse olla missään mihinkään tiettyyn aikaan, vaan teen töitä silloin, kun saan siihen tilaisuuden.

 

Kun perustin Bisneskoulun, rajasin tekemisiäni. Sanoin ei konsultointiasiakkaille ja sisällöntuotantotöille. Ja kun aloin tehdä vähemmän, aloin tienata enemmän. Kun siis pidän rönsyt kurissa, pystyn viemään asioita loppuun. Kun saan yrityksestä säännöllistä passiivista tuloa, ei mikään kaadu, vaikka en joka päivä ehtisi tehdä töitä tai aikataulut menisivät uusiksi. Joka on lapsiperheessä ihan arkea.

 

Jokaiselle yrittäjäksi haaveilevalle pienten lasten äidille sanoisinkin: onko jotain palvelua, jota voisit myydä verkossa..?

 

#2: Minä itse.

 

Toinen juttu on minä itse… Olen kokeillut tähän mennessä kaikkea. Olen kehittänyt viimeisten muutaman vuoden aikana itseäni liikunnan, ravinnon, hidastamisen, erilaisten hoitojen ja meditoinnin avulla. Yrittänyt helpottaa elämää muuttamalla toiseen maahan, toiseen ilmastoon, ottamalla käyttöön uusia rutiineja, jotka rytmittäisivät tätä muuten kovin sekavaa elämää, jota pikkulapsiperheessä flunssien, harrastusten ja muutosten keskellä elämme. Ja havainnut yhden tärkeän pointin.

 

Mikään uusi tapa, rutiini, hyvinvointiratkaisu ei pysy yllä, jos en rakasta itseäni. Kun opin rakastamaan itseäni, löydän automaattisesti sen tasapainon, jonka tarvitsen hyvinvointini ylläpitämiseen. Ja juuri nyt tunnen sen syttyvän. Rakkauden itseeni, ja entistä suuremman rakkauden ihmisiin ympärilläni.

 

En ikinä olisi uskonut kirjoittavani jotain tällaista. Mutta uskon olevani jonkun ihan uuden äärellä. Jonkun, josta en vielä osaa paljon puhua. Enkä oikeasti ole monelle puhunutkaan, ennen kuin nyt sinulle.

 

Mutta tämä on jotain, minkä uskon johtavan vielä johonkin suureen. Ainakin nyt siihen, että siirryn toiselle yrittämisen vuosikymmenelle täynnä suurta intoa ja rakkautta. <3

 

 

Comments

comments