Maanantaipalaverin aika!

Maanantaipalaverin aika!

posted in: Ajanhallinta | 0

 

Maanantait ovat huippuja! Edessä on kokonainen viikko, jonka aikana voi tapahtua vaikka mitä, ja jonka aikana voi saada aikaan paljon uutta!

 

Maanantaina (tai mieluummin jopa sunnuntaina) on tärkeää suunnitella viikon ajankäyttö kalenteri kädessään. Jos arvioit realistisesti tehtäviin kuluvan ajan, pystyt keskittymään niihin paremmin. Kotihommien ennakoinnissa vältät katastrofitilanteet ja viime hetken paniikin. Kuten viime viikolla ”Suunnittele tehokas työpäivä” -artikkelissa mainitsin, jätä kalenteriin myös ”tyhjää” aikaa.

 

Mitä kaikkea maanantaina pitäisi ajatella?

 

1. Vietä hetki unelmiesi kanssa.

Lukuisten tehtävien, yhteydenottojen, töiden, projektien ja arjen pyörityksen keskellä on vaikea muistaa iso kokonaisuus. On rauhoittavaa palata tavoitteisiin ja muistaa, miksi teen kaiken mitä teen.

 

Tavoitteita on erilaisia, mutta kaikkien niiden pitäisi viedä meitä lähemmäksi sitä unelmaa, jonka olemme mieliimme iskostaneet. Miten olet konkretisoinut unelmasi?

 

2. Organisoi ja delegoi.

Mieti, mitä tehtäviä pystyt tekemään tällä viikolla. Käy läpi palaverit, niiden paikat, miten valmistaudut niihin. Mieti, ketä kaikkia sinun pitäisi tällä viikolla tavoitella puhelimitse tai meilitse.

 

Kun tiedät, mitä kaikkea tällä viikolla on tehtävä, mieti, mitä tehtäviä niiden lisäksi pystyt suorittamaan. Jos kalenteri täyttyy liikaa, mieti, ovatko kaikki palaverit tarpeellisia tai voisitko delegoida jotain tehtäviä jollekin.

 

Mikä on se juttu, minkä tekeminen on sinulle kaikista tuottavinta? Tässä kohtaa kannattaa miettiä myös omia verkostojaan. Jos sinulla ei ole ketään kenelle voisit delgoida, mieti miten sellaisen ihmisen löytäisit. Tärkeää on merkitä kalenteriin myös ajansuunnitteluun tarvittava aika.

 

3. Ennakoi ja varaudu myös kotona.

Suunnittele jo nyt viikon päivälliset. Ennakointi pelastaa katastrofitilanteilta ja itkupotkuraivareilta. Lapset syövät päiväkodissa, mutta tarvitsevat ruokaa heti kun tulevat kotiin.

 

Jos haluaa syödä kotiruokaa, pitäisi se joko tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin tai sitten jo edellisenä viikonloppuna pakkaseen. Meillä on pakastimessa aina spaghettikastiketta pienissä purkeissa. Se pelastaa, jos mitään muuta ei ehdi valmistaa. Jokaisella on oma selviytymistaktiikkansa, mikä on sinun?

 

Ruoan lisäksi pitää muistaa neuvolat, lääkärit, kampaajat, harrastukset, vaatetukset, päiväkoti- ja koulutarvikkeet, jumppakamat, lelupäivät, synttärit ja nimpparit.

 

4. Älä unohda itseäsi!

Muista myös aikatauluttaa aikaa itsellesi: parisuhteeseen, palautumiseen ja virkistäytymiseen, ja varsinaisiin huoltotoimenpiteisiin, kuten kampaaja, hieroja, manikyyri, pedikyyri, miten vain itseäsi hemmottelet.

 

Yksi tärkein muistettava mutta helpoin unohdettava on liikunta. Miten hoidat kuntoasi tällä viikolla? Mutta mikä tärkeintä, varaa aikaa lasten halailuun, se tekee hyvää sinulle ja lapsille!

 

Noin, unohdinko mainita jotain oleellista? Mitä muuta mietit maanantaisin?

Comments

comments

Leave a Reply

Laske myös tämä: *